torstai 10. maaliskuuta 2011

Blogin ja kirjoittajan esittely

Ensimmäisessä blogikirjoituksessa on kai luonnollista käsitellä hieman blogin kirjoittajan taustoja. Nimeni on Andoni, olen 27-vuotias ja kotoisin Santurcesta, Pohjois-Espanjasta. Santurce on Bilbao-joen suulla sijaitseva satamakaupunki. Olen ollut kiinnostunut kalastuksesta pienestä pitäen, jo ennen kuin 6-vuotiaana sain lahjaksi ensimmäiset kalastusvälineeni. Aloitin kalastamalla joella säynävän tyyppistä särkikalaa barbia (Barbus Barbus). Muutaman vuoden jälkeen aloin kalastamaan petokaloja, lähinnä haukea sekä isobassia. Sitten huomasin, että vaikka bassilla on aina paikka sydämessäni, on hauki se kala joka saa minut todella innostumaan! Tämän jälkeen omistauduinkin hauenkalastukselle ja pyrin koko ajan kehittymään siinä.

Espanjankielisen Esox Fever-blogin kirjoittamisen aloitin 1,5 vuotta sitten, kun halusin jakaa tietoa hauesta. Hauki istutettiin Espanjaan lähes 60 vuotta sitten, mutta silti ihmisillä on siitä vähän tai jopa väärää tietoa. Kirjoittelen myös espanjalaiseen Federpesca-lehteen samoista asioista. Olen asunut Suomessa neljä vuotta nykyään olen myös osakkaana yrityksessä, joka on Lunkermania-vieheiden takana. Blogissani käsittelen mm.  biologiaa, vieheitä ja muita varusteita, kalastustekniikoita sekä tietenkin raportoin kalastusretkistäni pääasiassa hauen mutta satunnaisesti myös muiden lajien osalta. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan kirjoituksiani!      

Ei kommentteja: