perjantai 11. maaliskuuta 2011

Hauki 2 - Ihminen 1

Kalastaja ei suinkaan aina voita hauen kanssa käytyä taistelua. Syitä tappioon voivat olla esimerkiksi liika hätäily, huonossa kunnossa olevat tai väärät välineet tai vain huono tuuri. On kuitenkin tilanteita, joissa kalastajan täytyy antaa periksi kalalle sen voimakkuuden, taistelutahdon tai ennen kaikkea eloonjäämisvietin takia. Kun saalis osoittautuu saalistajaa älykkäämmäksi on parempi myöntää tappionsa.

Esipuhe tiivistääkin sen mitä tämän jutun käsittelemän ovelan taistelijan kanssa kävi. Kyseisen pirulaisen olen kohdannut kolme kertaa, joista kaksi on päätynyt tappiokseni. On selvää, että tämä yksilö eroaa muista lajitovereistaan. Ilkeä luonne ja voimakkuus on yhdistelmä, jota ei ihan helposti taltuteta.


Ne kolme kertaa kun kohtasimme lahdenpohjukassa oli tämän hauen taistelutahdossa, liikkeissä ja syönnissä jotain erilaista. Muistan vieläkin, kun ensimmäisen kerran heitin Swimming Raiderini veteen, miten heti kelauksen aloitettuani veden pinta rikkoutui räjähdysmäisesti ja pitkä väsytystaistelu alkoi. Hauki ui kohti minua, jolloin siima löystyi ja jouduin todella tekemään töitä sen takaisin kelaamiseksi. Lisäksi hauki hyppi ylös vedestä, ui minua kohti ja vaihtoi yhtäkkiä suuntaa sivulle. Lopulta jouduin myötämään tappioni ja haukimamma jatkoi matkaansa taistelun voittajana.

Ainoana lohtuna voin sanoa, että olenpahan kerran pitänyt tuota hienoa yksilöä käsissäni, josta todisteena oheinen kuva. Toisaalta luulen, että kaudella 2011 saattaa tulla vielä uusia mahdollisuuksia.  

Viehe: Lunkermania Swimming Raider, väri: Alburno (A)

Tekniikka: Hidas kelaus

Pituus: 104 cm

Päivämäärä: 14.6.2010

Kellonaika: 13:00

Ilman lämpötila: 18 C

Veden lämpötila: 16 C

Sää: Taivas kokonaan pilvessä, iltapäivällä sadekuuroja. Heikko etelätuuli.

Ei kommentteja: